Kristiinan selkäkipu – selviytymistarina

Esitän tässä erään asiakkaani ”Kristiinan” kirjoittaman tarinan häntä vuosia piinanneesta selkäkivusta. Toivottavasti tämä kertomus antaa uskoa myös muille selkäkivusta kärsiville ihmisille. Pitkään jatkuneeseen kiputilaan voi saada apua tekemällä asioita mahdollisesti eri tavalla kuin olet tähän asti tehnyt. Matka paranemiseen ei ole helppo tai lyhyt tie, valoa on kuitenkin tunnelin päässä.

 

Kirjoitus etenee Kristiinan kirjoittamana ja suodattamattomana siten kuin hän on kuntoutusprosessinsa kokenut ja ymmärtänyt. Tekstin lomassa on muutamia sähköpostiviestejä, joita olemme käyneet paranemisprosessin aikana.

Minun tarinani – matkalla kuntoutumiseen (kirjoitettu 6.8.2016)

Olen 41-vuotias nainen ja minulla on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan selkäkipuja. Selkäkivut alkoivat poikamme synnytyksen jälkeen vuonna 2005. Synnytyksessä käytettiin kolme kertaa imukuppia. Olen lukenut vasta myöhemmin että imukupin käytöstä voi syntyä ristinivelen (SI-nivelen) ja alaselän toiminnallisia ongelmia ja vaivoja. Palasin äitiyslomalta töiden pariin vuoden päästä synnytyksestä (2006) ja käväisin samalla työterveyslääkärillä näyttämässä alati kipuilevaa selkääni. Synnytystä aiemmin minulla ei ole ollut koskaan selkävaivoja. Hän tutki minut hyvin pintapuolisesti ja pyysi syömään kipuun Buranaa. Kertoi ettei minussa ole mitään vikaa. Lääkärillä käynnin vuoksi koin että en tullut kuulluksi. Koin noloutta, että olin edes mennyt ”valittamaan” selkääni, ja sen sijaan että olisin kääntynyt toisen lääkärin puoleen, jatkoin hampaat irvessä selän nikotellessa ja söin kipuuni kolme vuotta buranaa ennen kuin sain ensimmäisen lamauttavan välilevynpullistumani.

Ensimmäinen kunnon välilevynpullistuma oli äärimmäisen kivulias, mutta siihen ei liittynyt säteilyoireita jalkaan. Kipu oli niin lamauttava, etten päässyt sängystä ylös. En ymmärtänyt mikä selkääni oli tullut ja yritin venyttelyllä ja buranalla tuolloinkin sitkutella eteenpäin. Sain myös lyhytaikaista elvytystä jäsenkorjauksesta, niin että kykenin käymään töissä. Olen tyypillinen suomalainen nainen, sairaslomalla vasta kun pää on kainalossa. Totaalikipuvaihe kesti kolmisen kuukautta. Olin tuolloin 35 vuotias ja uraputki päällä. Kun kipu vaihe helpottui, kävin kolmen kuukauden fysioterapiajakson ”kuntoutumisena”. En mielestäni hyötynyt juuri harjoitteista. Kehoni kyllä reagoi lantion manipulointeihin, ne helpottivat oloani. ”Nuoruuden omnipotenssilla” uskoin että kehoni toipuu ajan kanssa. Kyllä välilevynpullistuman aiheuttama voimakas kipu ”paranikin”, mutta selkä ei toipunut koskaan täysin. Elämä kääntyi selän ehdoilla elettäväksi. Se kipeytyi välilevynpullistuman jälkeen pienimmästäkin koitoksesta, ja söin näiden vuosien aikana valtavat määrät buranaa. Ketkuttelin tällä tavoin muutaman vuoden eteenpäin, kunnes tuli uusi välilevynpullistuma.

 

Perheeni on hyvin sporttinen ja myös itse rakastan liikuntaa. Olen kärsinyt ”selkäihmisenä” siitä että olen joutunut jäämään perheeni yhteisistä liikuntahetkistä sivuun, sillä selkä ei kestä normaalia liikuntaa.

Believe me, I have tried!

Viimeinen yritykseni harrastaa perheeni kanssa liikuntaa oli Kolilla hiihtolomalla vuonna 2014, jolloin sain laskettelurinteessä muutaman kaatumisen jälkeen uudet välilevyn pullistumat lannerankaan. Ennen laskettelulomaa olin yrittänyt kuntouttaa selkääni itse puolen vuoden ajan kuntosalilla, sillä olin huomannut että selkäni ei suinkaan enää parannu itsestään, vaan kipujaksot olivat osa elämääni. Kuntosalilla käynnit olivat harvassa, sillä selkä suuttui kaikesta siihen kohdistuneesta rasituksesta.

Lasketteluloman jälkeen kävin fysiatrilla ja testeillä minulla todettiin pieni välilevynpullistuma jonka kuntoutumisennuste oli hyvä. Vain muutama päivä myöhemmin fysioterapeuttini diagnoosistani tietoisena manipuloi Si-niveltäni ristiluupainannalla ja kyseisen toimenpiteen aikana kipu siirtyi sähkönä koko jalkaan ja oireeni pahenivat totaalisesti. Vasen jalkani ei toiminut enää kunnolla vaan siitä hävisi tuntoa, siinä oli kokoaikainen sähkö ja kivut olivat kovat. Olin vihainen, turhautunut ja epätoivoinen. Jäänkö minä nyt tämmöiseksi?  Vaelsin tunnottoman, totaalikrampissa olevan jalkani kanssa pitkin Pohjois-Helsinkiä päivästä toiseen. Olin kuullut että kävely elvyttää ja että pitää liikkua. Minä liikuin, kävelin noina aikoina niin paljon kuin kivuiltani ja jalan krampatessa pääsin vain eteenpäin. Aluksi matkat olivat lyhyitä, mutta pikku hiljaa vaiva helpotti. Söin tuolloin Triptyl nimistä lääkettä, mutta en huomannut sen poistavan juuri kipua, enemmänkin rauhoittavan kovasti ahdistunutta mieltäni.

Toivuin kivuista noin 8 kk aikana, jonka jälkeen päätin, etten tähän jamaan päädy enää koskaan.. Aloitin kuntoutumisen eräässä Helsinkiläisessä yksityissairaalassa Maitland-filosofiaan pohjautuvan fysioterapeutin avustuksella. Sain arsenaalin treeniliikkeitä ja jostain syystä kipuni vain lisääntyivät. En ymmärtänyt mitä tapahtui, eikä ymmärtänyt fysioterapeuttikaan. Menin hoitamaan selkääni, mutta kuntoutuksessa kivut vain lisääntyivät, niitä tuli lonkkaan, polveen ja oikeaan olkavarteeni. Lantioni oli kierossa ja lihaksisto totaalikrampissa. Kipu oli kovaa säteilevää ja tuikkivaa. Välillä oli tunnottomuutta ja minä aloin olla tuolloin aika loppu henkisesti. Kävin lääkärilläni joka halusi määrätä minulle vahvempia lääkkeitä fysioterapeuttini suosituksesta. Minut haluttiin myös siirtää kivunhallintaryhmään B:n papereille. Lääkäri pyöritteli silmiään ja kohautteli olkapäitään. Fysioterapeutti ja fysiatri sanoivat, että minun elämäni on tästä eteenpäin kipujen kanssa elämistä. Olin kauhuissani, en voinut ymmärtää mitä minulle oli tapahtunut kuntoutuksen aikana. En hyväksynyt sitä, että minun pitäisi mennä kivunhallintaryhmään ja etenkään sitä että minun kuului elää loppuelämä tällaisten kipujen kanssa. Aloin etsiä apua ja uutta hoitotiimiä. Googlasin ja kolusin lukemattomia tunteja netissä, luin suomalaisia ja ulkomaisia lähteitä (välillä sanakirjan kanssa) ja opiskelin ihmisen fysiologiaa, kineettisiä ketjuja sekä kipua. Olin kirjaston vakioasiakas, josta varasin pino kaupalla jatkuvasti uutta ja vanhaa ammattikirjallisuutta (fysioterapia, osteopatia, yms). Olin päättänyt ratkaista kipuni syyn jotta ymmärtäisin mitä kehossani tapahtuu. Kokeilin alkuun eri hoitomuotojakin, vaikka lompakkoni huusi tyhjyyttään, sillä olin varma että kääntämällä joka kiven, myös minun vaivaani löytyy jostain apu.

Eräänä päivänä kirjastossa eteeni osui sattumalta erään suomalaisen lääkärin kirjoittama kirja, josta sain ensimmäisen kehoani helpottavan johtolangan. Kävin kyseisen lääkärin vastaanotolla ja hän käsitteli minulta triggerpisteitä. Kivut katosivat hoidon jälkeen ensimmäistä kertaa kehostani. Kokemus oli niin helpottava, että itkin ääneen. Olin kääntänyt jo monta kiveä, ja lähes jokaisen kiven alta löytyi tyhjä tai rosvo. Olin löytänyt nyt vasta ensimmäisen timantin. Koska lääkärillä kehon käsittely maksaa hivenen enemmän kuin hierojalla, etsin lähiseudultani kokeneen triggerhierojan, joka valoi minuun uskoa ja avasi kehoani lukuisten käsittelykertojen kautta. Kehoni avautui hiljalleen ja kivut katosivat. Samanaikaisesti löysin netistä Kinetic Control (new school fysioterapian) ja sen kuntoutumismenetelmän avulla aloin saamaan hiljalleen vastetta harjoittelulle siten että kehoni ei kipeytynyt.

Hyvästä vasteesta huolimatta minulla oli koko Kinetic control-kuntoutuksen ajan ongelmia vaihtelevasti molempien piriformisten kanssa. Vaikka pakaran aktivaatiota treenattiin koko ajan ja edistyin tunnollisuuteni puolesta nopeaa, ei tuo kiusallinen vaiva parantunut, vaan se paheni. Lopulta pakarat olivat niin krampissa että en kyennyt enää istumaan tai nukkumaan selältäni, sillä pienikin paine pakarassa aiheutti sähköisen iskiaksen, joka saattoi kestää useamman päivän. Yritin alkuun hierotuttaa piriformiksia auki, mutta se sai aikaan pitkäkestoisen ja kunnollisen sähkötunteen, joten hierominen ei selvästi ollut se oikea tapa. Kävin fysioterapeutilla ja hän pyysi minua jatkamaan kivusta huolimatta pakaraliikkeitä. Hän myös epäili, että iskias olisi peräisin selästä eikä pakarasta. Ja niinhän se loppuviimeksi olikin. Tätä ennen kaksi tunnettua lääkäriä oli tutkinut minut ja tehnyt diagnoosin piriformis syndroomasta, sillä hassua oli se, että mun selkä ei ollut tuolloin varsinaisesti kipeä. Eli oirekuva antoi vihjeen vain pakaroiden kireydestä. Molemmat lääkärit sanoivat minun olevan fyysisesti erinomaisessa kunnossa ja toivoivat minun siirtyvät vaativampaa treeniharjoitteluun, kinetic controllin sijaan.

Koska ongelma ei parantunut treenaamalla eikä levolla ja jostain kumman syystä oli selkänikin alkanut kipuilemaan vasemman SI-nivelen kohdilta, kävin lopulta MRI-kuvissa. Minusta otettiin (kiitos työpaikkavakuutuksen) kaikki parhaat mahdolliset kuvat: laaja kuva lantiosta (sis piriformikset), sakraalista (si-nivel ongelma) ja lannerangasta. Nyt haluttiin poissulkea kaikki mahdollinen ja löytää syy mistä iskias johtuu. Kuvista löytyi vanha prolapsi 4/5 välissä, joka oli yhä olemassa vuodelta 2014, tosin puolet pienempänä. Lisäksi S1/l5 välissä oli pieni pullistuma joka ahtautti hermokanavaa. Ortopedin lausunnon mukaan iskias kipu oli peräisin lannerangasta. Koin tulleeni pääteasemalle. Olin jo kahden vuoden ajan miettinyt että minussa täytyy olla jotain muutakin vikaa kuin lääkärien kertomat tarinat hauraista välilevyistä. Voin kertoa olevani ääritunnollinen esimerkki siitä, että olen tehnyt kaikki minulle annetut kuntoutusliikkeet, olen yrittänyt huolehtia niin hyvin kuin pystyn lannekaaren olemassaolosta niin istuessa, seistessä kuin kävellessä. Olen välttänyt kaikki raskaat nostot, puutarhatyöt olen tehnyt mahallaan, ettei selkä vain pyöristy. Olen elänyt niin rauhallista ja lääkärien antamien ohjeiden mukaista tasaista elämää selkäni kanssa, ja siitä huolimatta minulla on pullistumat selässäni. Mietin usein virheasentojani, ja sitä miksi niihin ei kukaan anna apua. Luin paljon oikeasta ryhdistä ja yritin itsenäisesti treenata myös oikeaa ryhtiä. Kun sain pullistuma diagnoosin, olin epäuskoinen, ärtynyt ja maani myynyt. Olin pitänyt lupaukseni itselleni siitä että, hoidin itseäni niin hyvin ja huolella kuin pystyin. Olin käyttänyt apunani parasta tietoa, jota oli markkinoilta saatavilla, siltikin päädyin tähän tilanteeseen, selkäni oli jälleen kipeä ja välilevynpullistumat aktiivisena.

chronic-pain-arthritis

Elän siis tällä hetkellä jälleen selkäkipuisen elämää. Pullistumat pelottavat ja myös siihen liittyvä kipu. Kipu rajoittaa elämääni ja olen herkistynyt sen seuraamiselle. Sain myös MRI-kuvia tulkinneelta lääkäriltä ohjeeksi etsiä itselleni personal trainer ja lähteä salille kuntoutumaan. Hänen mukaansa olin jäntevä ja hyvässä kunnossa fyysisesti, mutta minulta puuttui lihasmassa. Hän sanoi että minun kuuluu saada lihaksiin massaa ja lisää voimaa. Oikeasti haluaisin päästä kuntosalille, se on suurin haaveeni. Mutta silti pelkään. Olen kuullut että minulla on huono selkä. Minulla on hauraat välilevyt ja ne voivat räjähtää hermokanavaan lähes mistä vain. Hauraat välilevyt ovat geneettinen juttu. En koskaan saa nostaa pianoa tai raskaita taakkoja. Ne tulee jättää muille. En myöskään missään nimessä saa tehdä kiertoliikkeitä, ne tulee jättää terveempi selkäisille. Tulee myös välttää etunojia ja köyryä selkää, koska välilevyt noissa asennoissa juuri tursuavat hermojuureen herkimmin.

Näin monen vuoden jälkeen olen tuhlannut rahaani moneen hoitoon. Olen tehnyt tuhansia toistoja hermottaakseni ja vahvistaakseni corelihaksia. Näiden vuosien ja kokemusten jälkeen, tuntuu että kuntoutuminen on yksi kryptinen yhtälö, johon ei tunnu olevan yhtään oikeaa ratkaisua. Toki kinetic control ja triggerhieronta olivat minulle auttaneet, mutta tuntui että jokin merkittävä asia yhä puuttui. Olin usein pohtinut ryhtiongelmiani, joita on itse vaikea korjata. Fysioterapeuttini on kertonut että ryhtini muuttuu kyllä oikeaksi coreliikkeiden avulla. Varmasti on muuttunutkin, mutta minä itse epäilen enemmän arkea, arjenliikkeitä. Mistä löytäisin sellaisen ihmisen joka osaa kertoa miten ne liikkeet tulisi tehdä oikein..

On ollut raskasta etsiä ja kääntää yksi kivi kerrallaan. Tiedän että jokaisen on tehtävä tämä matka yksin. Se on ollut kuin Afrikan tähti-peli. Suurimmasta osasta peliä tulee tyhjä tai rosvo, ja vain muutaman timantin olen matkaltani mukaani saanut. Vielä pitäisi löytää hevosenkenkä, jotta saisi aloittaa matkan takaisin lähtöpisteeseen.

Uusi hoitomenetelmä – Mikä ihmeen kognitiivinen toiminnallinen terapia (kirjoitettu 6.8.2016)

”Eksyin sattumalta ystäväni suosittelemana Jerryn Facebook-sivulle. Sivusto vaikutti mielenkiintoiselta ja selän hoitoon liittyvää tietoa tutkivana ihmisenä, luin nopeasti sivuston julkaisut, joiden tieto oli kuulemma viimeisintä tutkimustietoa kivun hoidosta.

Hänen edustamansa suuntaus herätti toivoa. Kahlattuani tekstejä, löysin sattumoisin kohdan, jossa hän esitteli edustamaansa kuntoutumismuotoa. Kirjoitin siltä istumaltani Jerrylle viestin.

Hän soitti minulle pian viestin saatuaan ja keskustelimme puhelimessa kuntoutumisesta ja selkään liittyvistä pelkotiloistani. Hän sanoi kuunneltuaan tarinani, että tämä ohjelma on kuin tehty minulle. Päätin peloistani huolimatta lähteä uudenlaiseen kuntoutumiseen, vaikka olin tehnyt tähän saakka kaiken mitä meille selkäkuntoutujille ohjeistetaan, mutta tämän pidemmälle en ollut niillä ohjeilla päässyt.

time-for-change

Ensimmäinen tapaaminen 3.8.2016

Jerry tutki paksun paperipinkan, jonka toin mukanani. Sen jälkeen keskustelimme ja kerroin tarinani. Kerroin peloistani, elämästäni ja kuntoutumispolustani. Kerroin ahdistuksesta ja ärtyneisyydestä joka liittyi jatkuvaan kipuiluuni. Kerroin miten haaveilen siitä että saisin harrastaa tavallisesti liikuntaa, käydä vaikkapa kuntosalilla. Eniten kaipaan luistelua ja laskettelua. Jerry sen sijaan sanoi että kuntoutumisen jälkeen on mahdollista, että voin harrastaa sekä luistelua ja laskettelua. Se kuulosti epätodelliselta ja vielä tässä vaiheessa minun on sitä vähän vaikea uskoa.

Ensimmäisellä käynnillä katsoimme liikeratojani, joita teen arjessa. Sain treeniohjeeksi vartalon eteentaivutuksen selkä pyöreänä ja vatsa rentona. Lisäksi sain hengitysharjoitteita. Olen aloittanut treenaamisen uteliaisuudella itseäni kuunnellen. Aloitettuani taivutukset, joita vieläkin vähän arvellen teen, en kuitenkaan ole saanut satutettuani selkääni. Se toimii kuten ennenkin. Kipu ei ole yltynyt. Sattumaako? Hengitysharjoitus sen sijaan tuntuu jotenkin ”vaikealta”. Palleahengityksen tarkoitus on rauhoittaa kehoa ja laskea stressiä. Olen hengittänyt pallea piukkuna varmaan jo 20 vuotta. Mutta harjoitteet jatkuvat…

Jerry sähköpostitse 6.8.2016 ensimmäisen käynnin jälkeen:

Kiitos erittäin paljon, tästä jatketaan ensi viikolla.  Vielä lisäys niihin kotiohjeisiin:
– jos selässä tuntuu kipua jatka kivuttomiin asentoihin hakeutumista; selinmakuulla polvet rintaan + hengittelyä ja kissa-asento + hengittelyä ja kyykyssä olemista. Näitä asentoja voi tehdä myös, vaikka erityisemmin kipua olisikaan.

Tsemppiä ja hyvää viikonlopun jatkoa 🙂

Toinen käynti 10.8.2016

Ensimmäisen viikon eteentaivutus-venytys tuntui hyvältä. Se ei tuntunut pahalta selässä, toisin kuin pelkäsin. Olin itse asiassa jo aiemminkin hakeutunut selältäni kippura-asentoon kun selkä kipeytyi.. Olin huomannut että kun alaselkää venyttää niin se helpottaa alaselän ”painetta”. En vai oikeastaan ollut ymmärtänyt tuota mekanismia loppuun saakka – olin tehnyt sitä siksi että se tuntuu hyvältä, en siksi että olisin ajatellut selän tarvitsevan pyöreää selkää… Ensimmäisen viikon jälkeen kun tein eteentaivutus-liikettä opin kuuntelemaan kehoani paremmin ja ymmärtämään että selkäni itseasiassa tarvitsee kipeästi juurikin eteen taipumista. Opin huomaamaan kun selkään tuli painetta, hakeuduin kyykkyasentoon tai kävin kesken työpäivän vessassa etunojia tekemässä. Tässä liikkeessä lihakset pääsevät venymään pitkäksi ja näin ollen saavat samalla happea. Myös välilevyt saavat ravinteita kun liikkuvat.

Toisella tutkimuskäynnillä kiinnitimme huomiota Jerryn kanssa lisää selän liikkeisiin. Sain uusia liikkeitä, nyt niitä kaikista pelätyimpiä, eli kiertoliikettä. Vähän jännitin nopeaa etenemistä. Olenkohan valmis tähän vielä? Olen treenannut corea kaksi vuotta päivittäin, mutta liikesarjoista puuttui kiertoliikkeet. Jos joku liike, niin tämä liike on ollut kaikilta osin pois minun selältäni. Luin vielä noin kuukausi sitten jostain uudesta kirjasta jossa kerrottiin välilevyn saavan pahinta painetta juurikin kiertoliikkeessä. Nyt kuitenkin lupasin kaikesta huolimatta tehdä minimissään viisi minikiertoa päivässä, kehoa kuunnellen.

Varovasti olen lähtenyt liikkeelle. En ole hurjastellut tai ollut uhkarohkea. Luottamuksen rakentaminen selkään on mielestäni myös oma mielen matka. Teen kaiken itseäni kuunnellen, ja kehoani kunnioittaen. Jerry kertoi että kun vaihdetaan liikesuuntaa voi alkuun esiintyä kipujakin? Tästä aasinsillan kautta tarkastelimme tutkimustuloksia sekä uutta tietoa aivojen toiminnasta kroonisten selkäkipujen osalta.

Käynnin jälkeen jäin miettimään. Aivot onkin aika kummallinen kapistus. Kaikki kipu, jotta ihminen kokee kehossaan, syntyy eräänlaisen kemiallisen reaktion kautta. Kivun tunne on aivojen synnyttämä varoitussignaali. Aivot ratkaisevat milloin tunnen kipua. Kipu on aina merkki kehoon kohdistuvasta uhasta. Valitettavasti kyse voi olla myös uskomusten ja negatiiviseen tietoon perustuva uhka, jonka perusteella aivot päättävät lähettää kipusignaalin. Aivot hyödyntävät kipusignaalin tuottamiseen myös uskomuksia, se on siis eräänlainen kovalevy, joka ohjautuu sinne syötettyjen tietojen perusteella…Oli se sitten totta tai tarua. Myös tunnetilat esimerkiksi jokin elämässäsi piinaava asia, pelko, hätä, ahdistus voi generoida aivojen tulkitsemaan meneillään olevan uhkatilan, joka esiintyy kroonisen kivun kanssa eläjillä esim. vaihtelevina selkäkipuna, vaikka varsinainen kivun aiheuttaja olisikin esim. selästä jo parantunut. Ajatuksesi on siis terveytesi. Koska tämä oravanpyörä on moninaisempi kuin pelkkä corejumppa, aivojen on tärkeää oppia oikeat ajatusmallit. Kaiken A ja O on tulla tietoiseksi sen toiminnasta, vain siten aivot voivat oppia myös itse. Eli kaikki koettu kipu ei olekaan vaarallista. Sen sijaan selkäkroonikkojen ahdistuneet ajatukset ovat vaarallisia, koko kipukoneiston ylläpitäjiä.

Jotta tiedostaa mitkä ajatukset tuovat minulle hyvää virettä ja mitkä kipuja, sain tehtäväkseni tehdä itselleni listan näistä asioista.

Minulle hyvää mieltä ja oloa, kivun unohtavia asioita ovat:
-rakkaus lasta ja miestä kohtaan
-oma koti
-pojan kanssa touhuaminen, jääkiekkotreeneissä ja peleissä mukana olo, ihan parasta!
-metsälenkit koiran kanssa
-uudet liikkeet selälle, kuntoutuminen
-siivoaminen (ennen en niin tästä välittänyt mutta kun kaikki on järkässä, siitä tulee hyvä fiilis)
-terveellinen ravinto tuo hyvän fiiliksen (antioksidantit, luomuruoka, raakaravinto, kokkaus, leipominen, viherpiperrysjuomat…)
-luonto, puutarha, kukat ja eläimet ( en jaksa koskaan lopettaa ihmettelemästä eläinten ja ihmisten vuorovaikutusta, tai villieläimen vaellusta.. luonnon tarkkailu on mielenkiintoista)
-takkatulen loimi, kynttilät, tähtitaivas, meren läheisyys (kohina, tuuli ja tuoksu)
-mökki, sauna ja virkistävä järvivesi
-asioiden järjestykseen laittaminen

Ahdistusta, pelkoa ja negatiivisa tuottavia ajatuksia ovat:
-työstressi esim riittämättömyyden tunteet suhteessa työtaakkaan
-ihmissuhteissa voi olla joskus tyytymättömyyttä ja ne voivat vaivata
-välilevynpullistumat ovat pelottaneet ja siihen liittyy ajatus ”mitä mulle tässä vielä tapahtuu, jäänkö tällaiseksi, eikö tää ikinä lopu?”
-tyytymättömyys työhön ja sen rakenteisiin

fear

Jerry sähköpostitse 10.8.2016 toisen käynnin jälkeen:

”Hei, tänään käytiin lisäliikkeitä, jotka löytyvät kamerastasi 😉 pidetään tahti rauhallisena max 20 toistoa liikkeitä päivässä. Varmaan tuli jälleen uutta asiaa kivusta, hermojen herkistymisestä, ajatusten tuottamista ”hermoimpulsseista” niin hyvässä kuin pahassa (SIM=safety in me ja DIM=danger in me).

– tee itsellesi (ja minulle) lista sinun SIMeistä ja DIMeistä

Näillä mennään eteenpäin kuin juna puksuttaen :)”

Jerryn jatkoa sähköpostilla 11.8.2016:

”Hei vielä, tässä se Helena Mirandan kipujuttu, joka kannattaa lukea http://www.hs.fi/elama/a1459916010141

Jerryn jatkoa sähköpostilla 14.8.2016:

”Kiitos tekstistäsi, jota lukiessa tuli tosi hyvä mieli, olen iloinen puolestasi. Sinulla on elämässä paljon hyviä asioita, joita krooninen kipu ei saa voittaa. Olet matkalla kipujesi hallitsijaksi, nousemassa sen yläpuolelle.”

Kolmas käynti oli 17.8.2016

Jerry sähköpostitse kolmannen käynnin jälkeen 18.82016

”Tänään ei tullut paljon uutta, mutta pienetkin oivallukset ovat tärkeitä. Oikeastaan oli opettavaista sinulle ja minulle kun kerroit pienestä selkäkivun poikasesta ja että se tuli juuri nyt. Mielestäni sille löytyi selitys kertomistasi työpaineista ja kollegaprobleemasta. Näin se herkistynyt selkä voi alkaa oireilemaan ja nyt osaat tunnistaa syitä selkäkivulle, joita varmasti jatkossa tulee.

Uutena liikkeenä tehtiin syvempi kierto+eteentaivutus vanhojen päälle, vaihtele saamiasi liikkeitä ja kuuntele kehoasi niiden aikana ja jälkeen.”

Noin kuukauden tauon jälkeen asiakkaani kirjoitti sähköpostin 17.9.2016:

”Ja alkuun pahoitteluni että vastaukseni on viipynyt. Sain yllättäen tietää että työpaikalleni on tulossa vuoden vaihteessa organisaatiomuutos ja nykyinen tehtäväni (viestintäpäällikkö) lakkautuu. Juttu on hivenen tavallista monisäikeisempi, voin kertoa sen kun tavataan. Tämä on tietysti melkoinen muutos meidän perheelle ja olen sen vuoksi käyttänyt kaiken aikani työpaikkahakemusten tekemiseen.

Omasta selkähistoriasta ammennettua:

Silloin kun on tosi kipeänä, on tosi yksin. Kiputila vei minut pahimmilleen tosi ahdistuneeksi, sillä en ymmärtänyt ”mitä minulle tapahtuu”. Etsin epätoivoisesti tietoa ja kääntelin eteeni tulevia kiviä, joiden alta toivoin löytäväni vastauksia ja ratkaisuja jatkuvaan kipuiluuni. Tähän työhön meni paljon aikaa ja rahaa. Mutta olin päättänyt tulla terveeksi, ja olin päättänyt kääntää joka ikisen kiven jotta löytäisin perille. Yksi etsikkopoluista olivat erilaiset kehon hoidot, niitä löytyy netistä pilvin pimein. Niitä löytyy a) uskomushoitoja ja b) valviran alaisuudessa työskentelevien hoitoja.

Olin yrittänyt tähän asti kuntoutua old school-fysioterapialla, kuten varmaan 98 % tämän maan kansalaisista. Kehoni meni niin jumiin sen, sekä elämässäni olevien vaikeuksien takia, että todennäköisesti kehon krooninen jännitystila sai lievän lihaksistollisen epätasapainotilan korostumaan äärimmilleen ja tietyn kehon linjan ongelmat korostumaan epämääräisinä voimakkaina kipuina. Kukaan ei osannut selittää tätä minulle, ja minua toimitettiin old-school fysioterapiasta B.n papereilla kivunhallintaryhmään ja sanottiin että mun täytyy vaan oppia elämään loppu elämä kivun kanssa?!

En suostunut tähän ja se sai minussa aikaan taisteluefektin. Olin epätoivoinen ja päätin löytää ratkaisun ongelmaani, kokeilin tämän vuoksi jopa hoitoja joita ei ollut lääketieteellisesti tutkittu, esim akupunktiopainantaa joissa pyritään löytämään kehosta sinne varastoituneita negatiivisia tunteita. Olin periaatteessa oikeilla jäljillä, mutta en käsittänyt tuolloin että pointti ei ole itse hoito. Toinen ”epäilyttäväksi” jäänyt käynti oli ”mestarikansanparantajaksi” itseään tituleeraavan miehen vastaanotolla, joka lupasi korjata terveyteni kuntoon, mutta jonka äkkipikainen ja kovakourainen käsittely (mm niskan niksauttaminen ) oli lähinnä pelottavaa. Ei näissä mitään pahaa varsinaisesti ole, jos hoito ei aiheuta ihmiselle mitään vaaraa ja voihan nämäkin joitakin ihmisiä auttaa.. Mutta mun pointti näissä on se, että parantumisen hoitoennuste marginalisoituu, mitä kapeammalle sektorille mennään. Eli tod näk näissä tapauksissa rahat menee viimeistään hukkaan. Nämä tyypit on niitä pahnan pohjimmaisia paranemisen ennusteessa. ja rahaa saa palamaan mukavasti.

img_0693

Toinen näihin hoitoihin liittyvä osa-alue on vielä nk ammatti-ihmisten antamat hoidot. Näiden ihmisten antamien hoitojen tulisi tutkimusten mukaan olla hyödyllisempiä asiakkaalle kuin esim uskomushoidot. Mutta näissäkin hoidoissa markkinoidaan kyseenalaisia hoitoja, esim LPG, neurosonic, yms sähkömagneettihodot?! Eli kaikki kiiltävä ei ole kultaa. Tämän lisäksi kipuihmisten on tärkeä ymmärtää että kaikki ammatti-ihmiset eivät a) ensinnäkään osaa hoitaa kaikkia TULE-asioita. JOS tarvitsee hoitoja, on tärkeää etsiä ensinnäkin oman alan asiantuntija. Minä luulin alunperin että kun on vaan fysioterapeutti, niin totta kai se osaa manipuloida jumiutuneen lantion. Ei osaa. Totta kai se osaa hieroa. Ei osaa. Tai totta kai se ymmärtää mun si-nivel ongelman. Ei ymmärrä. Totta kai se tietää miksi mun selkä on kipeä. Ei tiedä. Totta kai se osaa kuntouttaa mua oikein. Eipä yksikään ole ongelmitta osannut kuntouttaa oikein.

Pointtini on tässä se, että olen antanut näiden ammatti-henkilöiden hoitaa ja kuntouttaa, mutta kymmenen vuoden kokemuksella olen huomannut että parhaan vasteen olen saanut hoidolleni vain pitkään alalla työskennelleiden, aidosti minua kuuntelevan ja yhteistyössä/vuorovaikutuksessa minua hoitavan henkilön kanssa. Muutoin tulokset jäävät alhaiseksi.

Niin kauan aikaa kun olin ”potilas” -> hoidon kohde, en parantunut. Mutta kun etsin ja lopulta löysin sellaiset ihmiset jotka kannustivat, tsemppasivat, kuuntelivat ja olivat mun ”parhaita kehonkuuntelukavereita”, jotka aidosti halusivat oppia kehostani lisää, aina valmiina auttamaan, tulivat tulokset näkyviin. Nämä ihmiset eivät suostuneet pitämään minua potilaana, jota en koskaan ole halunnut ollakaan, vaan arvokkaana, viisaana oman kehon kuuntelijana ja liikkumiseen kykenevänä ihmisenä. Sain olla terve , eikä minua kohdeltu vammaisena..

Parantumisessa on kuitenkin kyse loppuviimeksi siitä, että löydät ihmisen joka kuuntelee sinua, on aidosti asiallasi, hänellä on kokemusta ja syvätietoa, jatkuvaa kouluttautumista ja halua auttaa. Hän haluaa tietää mitä sinulle oikeasti kuuluu, miten tehty hoito tai kuntoutus vaikutti, etenee kanssa mieluimmin rauhallisesti kuin nopeasti, arvostaa kehoasi ja sinua yksilönä, sellaisena kuin olet, ja saat häneltä kuntoutumisohjeet nimenomaan arkeen ja ymmärrät että kipu ei olekaan kroonikolle uhkaviesti.

go-back-gallery-for-helping-someone-up-a-mountain-1yrz8z-clipart

Tässä vielä lyhyt sikermä kuntoutumisestani:

Edellisellä käynnillä ja sen jälkeen minulla oli ollut selkäkipuja pitkästä aikaan. Jerryn kanssa juteltuani ymmärsin että selkäkipujeni syy oli todennäköisemmin elämässäni olevat haasteet. Näin olikin, sillä päätin käynnin jälkeen keskittyä enemmänkin ratkaisemaan ongelmaa, jotta kehoni voisi jälleen rentoutua paremmin. Ja kivut rauhoittuivatkin seuraavan viikon aikana.

Elämässäni on tällä hetkellä menossa toden totta muutoksia, nämä vaikuttavat aina välillä selän jäykkyytenä ja kipuiluna. Onneksi osaan suhtautua asiaan, kuuntelen kehoani, mutta ymmärrän että kehoni puhuu minulle. Kipu on sen kieli kertoa ikävästä asiasta ympäristössäni, ajatuksistani tai asioista joka uhkaa tasapainoista elämääni jollain tavoin. Olen oppinut kuuntelemaan kipua. Tietyntyyppinen kipuviesti (tulee ja menee) ei ole vaarallista, se on enemmänkin tunteisiini / elämäntilanteeseeni / ympäristööni liittyvää uhkaviestiä. Siitä ei tarvitse terveyden osalta olla huolissaan. Siitä ei tarvitse mennä lääkäriin. Sairauteen tai vaikkapa hermopuristukseen liittyvä kipu on erilaista, esimerkiksi sähkön tunne jalassa on äärimmäisen epämiellyttävä ja sen tietää että se liittyy kompressioon, ei tunteisiin.

Olen ymmärtänyt Jerryn vastaanotolla sen että selän käyttäminen arjessa on tärkeää. Ei sen kanssa pidäkään elää käyttämättä. Selkä on tarkoitettu käytettäväksi. En sen vuoksi olekaan enää ”jaksanut” juuri jännitellä eri tilanteita, vaan olen vaan tehnyt asioita. Kuten, olen nostanut sukkia lattioilta, nostanut painavia kauppakasseja, imuroinut ja istunut pyöreällä selällä. En tietenkään ole nostanut pianoja tai aloittanut jääkiekkoa, jossa pääsee taklattavaksi laitaa vasten. Toki suojaan selkääni pahimmilta, mutta arjessa toimin sen kanssa mahdollisimman normaalisti ja ajattelematta.

Suurimmat lohdutuksen sanat ovat Jerryltä olleet ne että selän vanheneminen on biologista ja luonnollista. Toisilla ryppyjä tulee aikaisemmin kuin toisilla, toisilla nivelet paukkuu aiemmin kuin toisilla, tukka harmaantuu tai selkä degeneroituu, ei siinä ole mitään sen kummallisempaa.”

Hoitojaksosta muutama sananen:

En voi sanoa tänä aikana tulleeni millään muotoa kipeämmäksi tehdessäni selän rullausliikkeitä, imurointia, puutarhatöitä, istunut pyöristetyllä selällä tai ”mikä pahinta” toteuttamalla Jerryn antamaa liikesarjaa jossa tehdään minikiertoliikettä. Päinvastoin olen tullut kivuttomammaksi ja liikkuvammaksi. Olen huomannut että selkäni tarvitsee pyöreyttä, se suorastaan huutaa sitä. Kun menen kippuraan, esim. kyykkyasentoon, selän venyminen ja pyöreys tuntuu tosi hyvältä. Voin jäädä siihen asentoon pitkiksi ajoiksi.

Harjoitteiden ja Jerryltä saadun tiedon avulla elämäni ei enää ”roiku” siinä kipuhelvetissä että miltä kehossani NYT tuntuu, vaan olen keskittynyt elämään itsessään. Toki, jos kehosta kuuluu isompia kivun tuntemuksia, äkkiä mieli niitä ryhtyy tarkkailemaan (siihenhän se on harjaantunut viime vuosien aikana), mutta ne pienemmät soraääneet olen oppinut jo ohittelemaan ymmärtämään, että kyse on elämäntilanteesta tai jostain mielen murheesta yms.

Jerryltä saamieni harjoitteiden kanssa en ole ollut tunnollinen. Tämä on ollut minulle tärkeä kokemus. Olen ylitunnollinen ihmisenä ja se myös pistää välillä pinnaa tiukalle. Olen saanut myös Jerryltä ajatuksia että ei harjoitteita tarvitsekaan tehdä joka päivä, vaan tekee niitä omaan elämään sopivissa hetkissä. Olen tehnyt harjoitteita keskimäärin kolmena päivänä viikossa epäsäännöllisen säännöllisesti.

Olen myös onnistunut ymmärtämään tämän polun kautta hermostoni viisauden. Kehonihan on suorastaa superälykäs, se viestittää jatkuvasti erilaisia asioita ympäristöstä ja itsestään. Ei, minun kehoni ei ole hiljainen keho. Se on täynnä elämää, se vuoro vaikuttaa kanssani, kertoo minulle miten se oikeasti suhtautuu elämään. Ja minä hölmö olen aiemmin pitänyt vuorovaikutusviestejä ongelmana ja olen niistä ahdistunut. Se on ollut turha ahdistuminen, sillä oikea ongelma on ollut elämässäni jollain muulla sektorilla, jota kehoni vain on viestinyt uhkana. Kun nämä asiat saa ratkaistua, kehokin rauhoittuu. Toisaalta ehkä elämää täynnä oleva kehoni kertoo sinulla ja minulle enemmänkin sen, että minun elämäni on täynnä elämää, johon kehoni responsiivisesti vastaa.

man-walking-dog

Kaiken tämän jälkeen olen aloittamassa kuntosaliharjoittelun. Uskokaa tai älkää, olen odottanut tätä pitkään.

Aikomukseni on aloittaa 10 min x 2 crosstrainer-harjoittelu alkuun kaksi – kolme kertaa viikkoon. Teen tätä kuukauden ajan ja sen jälkeen on tarkoitus katsoa kuntosalilaitteet Jerryn kanssa siten että liikeradat ovat oikeat selälleni. Tarkoituksena on lähteä ensin kohottamaan hapenottokykyä ja saada hikeä pintaan. Sellaisesta liikkumisesta minulla on vuosia. Sen jälkeen kasvatetaan lihaksistoa, mutta tämän kaiken haluan tehdä matalalla noususuhdanteella. Seuraava tapaaminen ja päiväkirja merkintä liittyykin kuntosaliharjoittelun aloittamiseen.

Jerryn vastaus sähköpostitse 18.9.2016:

Tämä on niin mukavaa luettavaa, mahtavaa nähdä tekstistä miten ihminen voi voimaantua takaisin normaaliin elämään. Elämään johon kuuluu myös kipu kaiken muun lisäksi. Maailmassa on vain kourallinen ihmisiä, jotka eivät kykene lainkaan kokemaan kipua, se on paljon huonompi juttu kuin kivun kokeminen.

Toivottavasti jaksoit pysyä mukana, erityisesti toivon, että olet saanut tätä lukiessasi toivon kipinän paremmasta kivuttomammasta huomisesta. Kirjoituksen asiakkaani voi tällä hetkellä hyvin ja kipua on vähemmän. Tärkeä seikka on ymmärtää, että kipu ei välttämättä katoa kokonaan, mutta se voi vähentyä ja ennen kaikkea sitä voi oppia itse hallitsemaan. Siitä tässä on peremmiltään kysymys.

Kiitos kun luit blogiani 🙂

Jerry

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s